Ain välil mietitytyttää #1

Mä en pelkää kuolemaa. En oikeestaa oo koskaa pelänny. Mua enempi pelottaa se hetki kun mä kuolen. Ei se tuonpuolene. Mulle tää tuonela on itteasias tosi kiehtova paikka ja miälenkiintone. Vois jopa sanoo et ootan sitä päivää koska meen sinne. Se vaa et miten se tapahtuu. Nopeesti, hitaasti, kivuliaasti ...
Jumalaa ei ole, on sielu. Ehkä tää sielu pisti alulle jotain, vähä niiko kokeena. Tää sielu on niiko keksijä/tiedemies. Se ei riittäny et se olis vaa keksiny jotain. Se halus olla osa sitä. jotenpa tää sielu on jakautunu maapallolle. Ja mikei avaruutee. Emmä tiä kuin suuri tää sielu o ja mitä kaikkee se o luonu. Mut se on se sama sielu.
Ja miksei ihmine tiedä kaikkee? Ihmisten teoriat on suhteellisii. Kaikki mitä ollaa tähä mennessä saatu selville, voi yks teoria kumota ne kaikki muut. Ihmine, se ei pysty tietämää. Eikä sen kuulukkaa. Sielu on ehtymätön, kaikkitietävä ja sitä on kaikkialla tässä maapallossa. Ihimisissä, muissa eläimissä, kasveissa, kivissä. Joka puolella. Kun osa tästä sielusta laskeutuu maapallolle siitä osasta tulee "tyhmä". Sillä jolla on konkreettinen ruumis, runko, kuori, ei se voi kaikkea tietää. Mutta ne tarvitsevat sielua elääkseen.
Sielu päättää tulevasta, kohtalosta.